Ennen vuotta 1750 kirjailijan ammatti sellaisena kuin sen nykyään ymmärrämme ei oikeastaan ollut olemassa. Kirjailijuus oli osa jotakin muuta elämänmuotoa, ja toimeentulo tuli lähes aina muualta. Jos hahmotellaan kokonaisuutta, näet samalla miten kirjoittaminen järjestyi yhteiskunnan rakenteisiin – ei niiden ulkopuolelle.
Hovien ja aatelisten suojelu
Monet kirjailijat olivat jonkin ruhtinaan, kuninkaan tai muun mahtiaseman omaavan henkilön suojatteja. He saivat rahallista tukea, ruokaa, asunnon tai virka-aseman vastineeksi siitä, että he kirjoittivat ylistäviä tekstejä, kronikoita tai muuten tuottivat symbolista arvoa suojelijalleen. Suojelusjärjestelmä oli Euroopan kirjallisen elämän kovakantinen selkäranka. Ilman sitä esimerkiksi Miltonin, Racinen tai Corneillen kaltaisten kirjoittajien ura olisi ollut vaikea.
Papit, teologit ja kirkon viranhaltijat
Valtaosa kirjoittajista työskenteli kirkon piirissä. He elivät papeiksi vihittyinä, opettajina, munkkeina tai muissa hengellisissä viroissa. Kirjoittaminen oli sivutoimi, älyllinen uloke, jota virka piti hengissä. Esimerkiksi suuri osa keskiajan ja varhaisen uuden ajan oppineista oli joko munkkeja tai yliopistoissa kirkollisen hierarkian sisällä toimivia teologeja.
Yliopistovirat ja oppineet ammatit
Toimeentulo tuli opettamisesta, virkamies- tai oikeusoppineen tehtävistä. Kirjalliset työt – runous, esseet, pamfletit – olivat sivuprojekteja. Yliopiston palkka oli niukka, mutta se antoi henkisen tilan kirjoittaa. Esimerkiksi monet valistusfilosofit kokivat työnsä professorina pelkkänä toimeentulon perustana.
Painotalot, kustantajat ja pienet tulonlähteet
Kirjapainotaito kehittyi 1500-luvulta alkaen, mutta kirjailija ei juuri saanut myyntituloja. Usein he maksoivat itse painokulut ja toivoivat, että teos toisi mainetta ja hyväntahtoisten tukijoiden suojelusta. Joitakin poikkeuksia toki oli (esim. Daniel Defoe 1700-luvun alussa), mutta ne olivat harvinaisia ja liittyivät enemmän journalismiin ja pamflettikirjoittamiseen kuin kirjallisuuteen nykyisessä mielessä.
Hallinnolliset ja tekniset virat
Monet kirjailijat olivat virkamiehiä: notaareja, kääntäjiä, sihteereitä, diplomaattien avustajia, tuomioistuinten kirjureita. Kirjoittaminen ammatillisesti oli arkea, ja sen rinnalla saattoi syntyä kirjallisia teoksia.
Lääkärit, juristit ja muut oppineet
Lääkärit ja juristit olivat usein melko hyvin toimeentulevaa väkeä, ja heidän koulutuksensa antoi pääsyn kirjoittamiseen. Monet heistä julkaisivat runoja, traktatteja ja käännöksiä, jotka eivät olleet varsinaisia tulonlähteitä vaan kulttuurista pääomaa.
Itse julkaisevat yrittäjätyyppiset kirjailijat
Vähitellen, etenkin 1600–1700-luvuilla Englannissa, syntyi varhaisia kaupallisia kirjailijoita, jotka yrittivät elää kirjoittamalla lehdille, pamfletteja ja romaaneja. Useimmat elivät köyhyysrajalla. Samuel Johnson oli tästä hyvä esimerkki: toimeentulo oli haparoivaa ja epävarmaa.
Paino- ja kustannusoikeudet
Painovapaus oli rajoitettua, markkinat pieniä. Useimmat teokset eivät tuottaneet juuri mitään.
Kirjailijat saattoivat saada privilegin eli erioikeuden julkaista kirjansa, mutta tulot jäivät usein minimiin. Kustantajat olivat vahvemmassa asemassa.
Tilapäistyöt, käännöstyöt ja journalistinen kirjoittaminen
– Pamflettien, balladien, käännösten ja oppaiden kirjoittaminen myyntiin
– Varhaisilla sanomalehdillä (1600-luvun lopulta eteenpäin) oli satunnaisia kirjoittajia
Tämä tarjosi pientä rahaa mutta harvoin vakaata tuloa.
Aatelinen tai varakas syntyperä
Monet kirjoittajista eivät käytännössä “elättäneet itseään” lainkaan – heillä oli perintövarallisuutta tai maaomaisuutta.
Tämä selittää, miksi varhaismodernin kirjallisuuden tekijät olivat usein yläluokkaa: heillä oli luksus nimeltä vapaa-aika.
Teatteri ja näyttelijän ammatit
Shakespeare ja moni muu renessanssikirjailija toimi:
– näyttelijänä
– teatteriosakkaana
Dramaatikko saattoi saada palkkioita näytelmästä, mutta varsinainen toimeentulo tuli yleensä teatteriyhtiön tuotoista.
Sotilasvirat
Yllättävän moni runoilija oli sotilas, usein upseeri, koska koulutetut miehet kelpasivat johtotehtäviin.
Kirjallisuus kulki sotaretkillä mukana. [Editoimattoman version mukaan kirjalliuus kulki "kampanjamatkoilla" mukana.]
Lyhyesti: ennen vuotta 1750 kirjailija oli lähes aina:
• suojatin asemassa
• kirkon tai yliopiston palveluksessa
• virkamiehenä tai ammattilaisena (lääkäri, lakimies)
• opettajana
• toimittajana tai pamflettikirjoittajana
• taustaltaan varakas, jolloin kirjoittaminen ei ollut taloudellinen kysymys
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti