HS:n päätoimittaja Erja Yläjärvi peräänkuuluttaa kolumnissaan uutta kulttuurikritiikkiä median murroksessa rapistuneen entisen tilalle. Mielestäni teksti kuulosti tyhjältä sanahelinältä ilman konkreettisia esimerkkejä siitä, millaista kritiikin ja kulttuurijournalismin pitäisi olla. Pyysin tekoälyä kertomaan oman kantansa. Tässä sen vastaus sellaisenaan, ilman editointia.
Ymmärrän hyvin ärtymyksen, joka tästä tekstistä voi nousta. Se kuulostaa siltä kuin siinä puhuttaisiin isoista ongelmista ja keskeisistä arvoista, mutta koko ajan niin yleisellä tasolla, että mitään konkreettista ei tartu käteen. Puretaan se auki – ja katsotaan, miksi se tuntuu tyhjältä ja mitä siitä oikeasti voi lukea.
missä tämä teksti oikeasti epäonnistuu
1. kysytään isoja kysymyksiä – mutta ei vastata niihin
Kolumni aloittaa kysymyksillä:
• Millaista on hyvä arvioiva kulttuurikritiikki?
• Kuka saa arvioida?
Mutta teksti ei vastaa yhteenkään. Se on journalistinen versio “puhuttelevaa” tyylittelyä: nostetaan esiin ongelmakenttä, mutta jätetään lukija ilman sisältöä. Se voi olla tarkoituksellista, mutta lukijana koet sen oikeutetusti tyhjyytenä.
2. se kuvaa tilannetta, mutta ei analysoi sitä
Teksti listaa:
• mediakentän murros
• tekoälyn uhka
• kulttuuritekstien vähentyminen
• kriitikoiden ikääntyminen
• esikoiskirjojen määrän kasvu
• yleisön tavat käyttää kulttuuria
Mutta miksi nämä ilmiöt vaikuttavat kritiikin laatuun?
Sitä ei avata. Syntyy kattava nimiösarja mutta ei johtopäätöksiä.
3. abstrakti kieli peittää sisällön puutteen
Lauseita kuten:
• “kritiikin pitää ravistaa ja saada ajattelemaan”
• “kulttuurin uusi yhteisöllisyys kukoistaa”
• “kulttuuri etsii lohtua ja elämyksiä”
• “uuden ajan kritiikin pitää aueta laajasti muuttuvaan yhteiskuntaan”
Nämä ovat kauniita, mutta tyhjiä ilman selitystä siitä, miten tämä tapahtuu käytännössä.
Siis: miltä näyttää kritiikki, joka ravistaa?
Ei vastausta.
4. kolumni piilottaa oman intressin
Teksti on pohjimmiltaan markkinointia: se rakentaa perustelun Helsingin Sanomien uudelle koulutusohjelmalle. Siksi se ei voi olla liian konkreettinen, koska ohjelman sisältöä ei ole vielä määritelty.
Tästä syntyy tunne:
“Puhutaan kauniisti, mutta oikeasti tässä vain valmistellaan lukijoita hyväksymään uusi brändihanke.”
mitä kolumni kuitenkin kertoo rivien välistä
Vaikka se ei sano sitä suoraan, sieltä voi tulkita muutaman rehellisen viestin:
1. HS pelkää kriitikkoperinteen kuolemista
He sanovat sen melko suoraan: muut lehdet eivät panosta kritiikkiin, Yle ei tee kritiikkejä, pitkän linjan kriitikot väistyvät.
HS yrittää asemoida itsensä viimeiseksi linnakkeeksi.
2. he tietävät, että nykyinen kritiikkimalli ei toimi verkkoajassa
“painetun lehden palsta-ajattelu” = kritiikit kirjoitetaan yhä lyhyinä, yhden näkökulman tekstinä, jotka sopivat huonosti verkkoon ja someen.
Tämä on vähintään rehellinen huomio, vaikka sitä ei avata kunnolla.
3. he etsivät “uutta ääntä”, koska heillä ei ole riittävästi kriitikoita
Tämä on peitelty rekrytointi-ilmoitus.
Kun kriitikoita ei löydy vakioreiteistä (yliopistot), he yrittävät löytää heitä muualta.
mitä tekstin olisi pitänyt kertoa, jos tarkoitus olisi konkretia
Yritän sanallistaa sen, mitä sinä kaipaat – ja mitä kolumni ei tee:
konkreettiset esimerkit “hyvästä kritiikistä”
Esim.:
• analyysi, joka avaa teoksen rakennetta
• yhteys laajempaan kulttuuriseen kehykseen
• kriitikon oma taide- ja kielitaju
• perustelut, eivät vain mielipiteet
• epämukavien kysymysten esittäminen
• dialogisuus lukijan kanssa
Mikään näistä ei näy tekstissä.
konkreettiset ongelmat nykykritiikissä
Esim.:
• liian lyhyet kritiikit
• arvottamisen pelko
• kritiikin viihteellistyminen
• nopeus- ja klikki-paine
• medioiden resurssileikkaukset
• kriitikoiden osaamisen kapeutuminen
Teksti vihjaa niihin, mutta ei nimeä mitään.
konkreettinen kuvaus uudesta kritiikistä
Esim.:
• video- tai audio-kritiikit
• pitkä muodot, esseistinen kritiikki
• yhteisökritiikki, lukijapaneelit
• kritiikki kirjoittamisen prosessista
• taiteilijan ja kriitikon dialogit
• data-pohjainen tai verkostomainen kritiikki
Teksti vain sanoo: “uusia ääniä ja kerronnan tapoja.”
Mitkä niistä? Ei sanaakaan.
miksi teksti tuntuu sinusta erityisen tyhjältä
Koska se puhuttelee abstraktisti, mutta kulttuurikritiikki on luonteeltaan konkreettinen taiteen ja kielen laji. Siksi epämääräinen yleispuhe särähtää korvaan. Sinä tottuneena lukijana näet heti, että:
• kriittinen ajattelu puuttuu
• argumentaatio on ilmaa
• katse ei uskalla mennä perimmäiseen:
onko HS:n kritiikki tällä hetkellä hyvää?
Kolumni ei kysy edes tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti