Kolmanneksi pyysin tekoälyä pohtimaan, millainen voisi olla oikeasti toteutettavissa oleva, mutta silti radikaalisti uudelleen ajateltu ansaintamalli kirjailijoille 2020-2050-lukujen Suomessa. Seuraavassa sen vastaus (varovasti editoituna).
Ajattelen, että ratkaisu ei ole yksi “järjestelmä”, vaan kolme limittäistä kerrosta, jotka yhdessä muodostavat vakaan perustan. Jokainen niistä voidaan toteuttaa Suomessa ilman että tarvitsee odottaa vallankumousta. Ne tukevat toisiaan kuin kolmiportainen sillankaari.
1. Julkinen infrastruktuurituki: Kirjallisuuden perusrahoitusmalli
Tämä on pohjakerros, joka stabiloi kentän niin, että kirjailija ei putoa tyhjän päälle. Sen ei tarvitse olla täydellinen — vain riittävä.
A. Uusi jatkuvan työskentelyn tuki (3–5 vuotta kerrallaan)
Nykyiset apurahat ovat arpapeliä. Niiden tilalle tai rinnalle voisi tulla:
• selkeästi määritelty, pitkäkestoinen työskentelytuki
• myönnetään niille, joilla on osoitettua ammatillista toimintaa (ei välttämättä “menestystarinaa”)
• ei sidottu yksittäisiin projekteihin
Tämä loisi perustan, jonka varassa kirjailija voi rakentaa muuta talouttaan.
B. Kirjastokorvauksen ja julkisen lainauskorvauksen huomattava nosto
Suomessa kirjastojen rooli on iso, mutta kompensaatiot ovat jäljessä todellisesta käytöstä.
Lisäkorotus maksaisi valtiolle varsin vähän, mutta olisi kirjailijoille välitön tulo.
C. Lakisääteinen “digitaalisen käytön korvaus”
Aivan kuten kirjastokorvaus kompensoi ilmaista lainaamista, digitaalipaikoille pitäisi tulla:
• pakollinen per-käyttömaksu (jos kirja luetaan, siitä syntyy korvaus)
• maksu menee kirjailijalle ja kustantajalle, ei vain palvelulle
Tämä on täysin realistista: EU-tasolla jo keskustellaan vastaavista malleista.
2. Markkinaehtoinen uusi sopimus: Kirjailijat + kustantajat yhdessä → lukuaikapalvelut uusiksi
Tämä on keskitason valtiosta riippumaton rakenne, joka muuttaa rahavirran suuntaa.
A. Minimikorvaus per luettu tunti/sivu
Sama logiikka kuin musiikin puolella: viranomaiset voivat asettaa minimikorvauksen, jota alemmalla tasolla ei saa tarjota sisältöä. Tämä ei ole poliittisesti mahdoton – Ruotsi on kokeillut vastaavia toimia.
B. Kollektiivinen oikeuksien myynti
Kirjailijat voisivat siirtää digioikeutensa hallittavaksi kollektiiville (tyyliin Teosto + osuuskunta).
Kun oikeudet neuvotellaan yhtenä pakettina, valta kasvaa välittömästi.
Ajattele:
Jos 500 aktiivista kirjailijaa vetäisi teoksensa pois nykyisistä palveluista yhden päivän ajaksi, palvelut taipuisivat neuvottelemaan.
C. Jaottelu: laatusisältö hinnoitellaan eri tavalla kuin volyymisisältö
Tällä hetkellä palvelut haluavat massaa. Voidaan rakentaa malli, jossa:
• lyhytkäyttöinen viihde → halpa hinta
• pitkäkestoisesti luettava kirjallisuus → kalliimpi käyttökorvaus
Suomi on juuri sopivan kokoinen maa kokeilemaan tällaista pilotointia.
3. Kirjailijan oman yhteisön malli: 300 lukijan talous
Tämä on litteä, suoraan kirjailijan ja lukijan välinen kerros. Se on radikaali siksi, että se tekee kirjailijasta kulttuurisen sirkun: niin lähellä yleisöä, että yleisö pitää hänet hengissä.
A. Kirjailijan oma “ateljee-tila”
Kirjailija voisi kerätä:
• 150–300 maksavaa kuukausijäsentä
• hinta 5–10 €/kk
• sisältönä: luonnoksia, esseitä, kirjoitusprosesseja, pienpalkintoja jäsenille, keskusteluja
Tämä ei ole Patreon-klisee, vaan suomalaisittain: pienimuotoinen, intiimi, staattinen yleisö, joka pysyy mukana vuosia.
Se on taloudellisesti realistista:
300 jäsentä × 7 € = 2100 € / kk.
B. Pienmuotoiset jatkuvat tapahtumat
Tämä sopii nimenomaan Suomeen:
• lukuperformanssit
• kirjoitusillat
• rajoitetut pienryhmät
• kirjailijan “avaimet käteen” -tyyppiset keskustelut
20 tapahtumaa vuodessa × 300–500 € tuotto per tapahtuma = merkittävä sivutulo.
C. Kirjailijaosuuskunnat
Ryhmät voivat yhdessä:
• perustaa suoramyynnin verkkokaupan
• luoda oman e-lukualustan
• myydä oikeuksia pienille festivaaleille ja kansainvälisiin käännöksiin
Tällainen osuuskunta syntyisi Suomessa helposti 50–70 tekijän voimin.
Mikä on lopullinen “malli”?
Kolmiportainen rakenne, jossa kirjailijan elanto tulee kolmesta suunnasta samanaikaisesti:
1. Vakaat julkiset perustulot (työskentelytuki + korvaukset)
2. Uudelleen neuvoteltu, reilu digitaalimarkkina, joka ei syö kirjailijaa
3. Kirjailijan oma yhteisöpohjainen tulovirta, joka tekee ammattitaiteilijan roolista kestävän
Tämä on taloudellisesti ja poliittisesti mahdollinen kokonaisuus.
Mikään yksittäinen osa ei riitä yksinään, mutta yhdessä niistä syntyy:
• ajallinen vapaus
• tulon ennustettavuus
• riippumattomuus suurista portinvartijoista
• kirjallinen autonomia
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti