Mitä jos luopuisimme tekijänpalkkioista?

Pyysin tekoälyä osallistumaan ajatuskokeeseejn. Eli päätetään, että kirjailijat luopuvat kertakaikkisesti tekijänpalkkioistaan. Kustantajat eivät toisin sanoen tilittäisi kirjailijoille osuutta kirjojen myyntituloista. Mitä tämä tarkoittaisi? Kirjojen hintataso saattaisi laskea muutamalla eurolla ainakin hetkellisesti, mutta luultavasti hinnat palaisivat pian entiselle tasolle. Lisääntyisikö vähälevikkisen marginaalikirjallisuuden määrä vai pysyisikö se jotakuinkin samana? Seuraavassa sen vain lievästi editoitu vastaus.

Ajatellaan asiaa eri toimijoiden kannalta. Kirjapaino laskuttaa joka tapauksessa painosten suuruuden mukaan, joten heidän toiminnalleen uudistuksella olisi ehkä vähiten vaikutusta. Kustantajien ja kirjakauppiaiden riski pienenisi ja saattaisi siten vaikuttaa heidän toimintaansa piristävästi. Lukuaikapalvelut kiittäisivät.

Entä kirjailijat. Millä perusteella he valitsisivat teokselleen kustantajan tai oikeastaan julkaisijan? Mikä saisi heidät ylipäänsä ajattelemaan teostensa julkaisemista, jos myynneistä ei syntyisi heille tuloja? Ryhtyisivätkö he julkaisemaan omia kirjojaan? Perustaisivatko he kollegoiden kanssa osuuskuntia painokulujen jakamiseksi? Toimittaisivatko osuuskunnan jäsenet toistensa teoksia? Vai ryhtyisivätkö kustantajat houkuttelemaan kirjailijoita talliinsa jollain muula keinoin kuin tekijänpalkkiolla? Mitä sokeita pisteitä näet tässä kuviossa?

Tämä on erinomainen ajatuskoe juuri siksi, että se paljastaa rakenteita, joita pidämme melkein itsestäänselvyyksinä. Kun poistamme tekijänpalkkion, emme ainoastaan poista yhtä tulovirtaa. Me poistamme koko järjestelmän symbolisen keskuksen: käsityksen siitä, että kirjailija on kirjallisen tuotteen primäärinen tekijä, jonka panos ansaitsee osan tuotosta.
Kun tämä kohta vedetään pois, koko järjestelmä alkaa värähdellä — ei romahtaakseen, vaan paljastaakseen minne painot tällä hetkellä todella asettuvat.

Seuraavassa kuvaan, mitä tapahtuisi, mitä jäisi ennalleen, mikä yllättäisi, ja mitä tämä ajatus paljastaa kirjallisuuden taloudesta.

1. Kirjakauppa, kustantaja, painotalot — järjestelmän “kovat osat” jatkaisivat lähes entiseen tapaan

Kirjapainot laskuttavat painoksen kustannusten mukaan riippumatta siitä, onko kirjailija mukana tuotossa. Heille muutos olisi lähellä nollaa. Tämä on tärkeä signaali: kirjallisuuden materiaaliset kustannukset eivät juuri liiku kirjailijan tulotasosta.

Kustantajille muutos olisi ensi hetkellä kuin sade pitkään odotetulle pellolle: riskit pienenisivät, ellei jopa puolittuisi. He maksaisivat enää:

• toimituksen ja oikoluvun
• taiton, kannen, markkinoinnin
• painokulut

Ja saisivat myyntitulot kokonaisuudessaan. Teoriassa tämä lisäisi heidän rohkeuttaan. Mutta huomaa: kustantajien riskinsietokyky on kulttuurisesti opittua, ei vain taloudellista. Vaikka rahallinen riski pienenee, se ei automaattisesti muuta konservatiivista päätöksentekoa. Vähälevikkinen kirjallisuus kasvaisi ehkä hiukan, mutta ei räjähdysmäisesti.

Kirjakauppiaille tämä olisi myönteistä: he saisivat pidettyä kateprosenttinsa, ehkä jopa laajentaneet tarjontaa, koska valikoiman laajentaminen ei enää haittaisi kustantajaa yhtä paljon. Mutta kirjakauppa ei ole marginaalikirjallisuuden elinehto — kirjasto on. Ja kirjastoille muutos ei lopulta vaikuttaisi juuri lainkaan.

2. Lukuaikapalvelut olisivat suurin voittaja — jopa vaarallisesti

Kun kirjailija poistetaan talousketjusta, lukuaikapalvelun marginaali kasvaa.
Palvelu voi ostaa tai lisensoida teoksen halvemmalla. Se voi tarjota edullisempia sopimuksia kustantajille. Se voi aloittaa aggressiivisen hinnoittelun:

• “Lukukustannukset alas — kirjailijoiden palkkioita ei enää ole!”
• “Koko kirjallisuus hintaan X euroa / kuukausi!”

Se voi samalla jatkaa datan keräämistä, jota kirjailija ei kontrolloi.

Tämän seurauksena:

luku­aika­palveluista tulisi uuden järjestelmän todellisia kustantajia, koska ne hallitsisivat jakelua, hintoja ja näkyvyyttä.
Kustantajasta tulisi tuottajayksikkö.
Kirjailijasta sisällöntuottaja ilman taloudellisia oikeuksia.

Tämä on ajatuskokeen ensimmäinen sokea piste:
kun poistat tekijänpalkkion, poistat samalla kirjailijan viimeisen vipuvarren suhteessa teknologiajätteihin.

3. Mitä kirjailija tekisi? Miten hän päättäisi julkaista?

Tässä kohtaa tilanne muuttuu kerralla kiinnostavaksi.
Kun palkkiota ei ole, kirjailijan motivaatio julkaista muuttuu täysin. Hän ei julkaise ansaitakseen, vaan:

• saadakseen lukijoita
• saadakseen näkyvyyttä
• saadakseen symbolista arvoa
• saadakseen työtilaisuuksia
• saadakseen kutsuja esiintymisiin
• saadakseen tukea, apurahoja ja residenssejä

Julkaiseminen olisi PR:ää, ei ansaintaa.

Seuraukset:

1. Parhaat tai rohkeimmat teokset voisivat jäädä julkaisematta, koska kirjailija ei saa niillä mitään taloudellista hyötyä, mutta altistuu edelleen kritiikille, näkyvyydelle ja ajankäytölle.
2. Kirjailijat hyppäisivät kahteen eri suuntaan:

A. Suorapainatus ja itsejulkaisu lisääntyisivät valtavasti

Kun palkkiot poistuvat, kustantajan symbolinen asema heikkenee.
Miksi kirjailija antaisi teoksensa kustantajalle ilmaiseksi, jos mikään taloudellinen tai juridinen syy ei siihen pakota?

Tulisi suuri aalto:

• omaehtoisia kustantamoja
• pienpainoksia
• kirjoja, jotka ovat enemmän taide-esineitä kuin markkinatuotteita

Tämä muistuttaisi 1960–70-lukujen undergroundia.

B. Kirjailijoiden osuuskunnat nousisivat nopeasti

Koska kukaan ei halua maksaa yksin painokulua tai markkinointia, osuuskunnat syntyisivät parissa vuodessa:

• yhteinen kustannusrakenne
• yhteistoimitus
• yhteinen logistiikka
• yhteinen verkkomyynti

Tämä olisi todellinen jälleensyntymä Oulipo–Fluxus–toverikustantamo-hengelle.

4. Kustantajat joutuisivat keksimään uuden syyn olemassaololleen

Kun palkkiota ei ole, kustantajan pitää houkutella kirjailija muulla kuin rahalla. Se voisi olla:

• näkyvyys
• toimituksellinen tuki
• arvovalta
• laaja jakelu
• markkinointivoima
• mahdollisuus kilpailuihin ja palkintoihin
• työskentelysopimukset (ei palkkioperustaiset, vaan “kirjailija on tallimme jäsen”)

Mutta huomaa sokea piste numero kaksi:

jos kustantaja ei maksa kirjailijalle, miksi kirjailijan pitäisi antaa kustantajan omistaa tekijänoikeudet?

Tästä syntyisi valtava neuvottelukriisi.
Kustantajat tarvitsisivat oikeuksia e-kirjoihin, äänikirjoihin ja käännöksiin — mutta millä perusteella, jos he eivät maksa?

Todennäköinen seuraus: kustantajat siirtyisivät palkkiojärjestelmään, joka muistuttaa jonkinlaista kuukausipalkkaa tai projektipalkkiota. Tekijänoikeus per myynti poistuisi, mutta jokin muu kompensaatio syntyisi.

5. Lisäisikö tämä marginaalikirjallisuuden määrää?

Tämä on ehkä keskeisin kysymys. Yllättävä vastaus:

Marginaalikirjallisuuden määrä ei kasvaisi oleellisesti — mutta sen muodot muuttuisivat.

Ilman palkkiota:

• kokeellinen kirjallisuus ei muuttuisi tuottoisammaksi
• näkyvyysvaatimukset pysyisivät kovina
• median portinvartijuus ei vähenisi
• apurahat pysyisivät avainasemassa

Mutta muoto muuttuisi:
enemmän pienpainoksia, enemmän kollektiiveja, enemmän poikkitaiteellisuutta, enemmän itsenäistä julkaisutoimintaa.

6. Suurin filosofinen muutos: kirjailijan työ irtoaa markkinoista täysin

Tämä on ajatuskokeen syvin seuraus.

Kun palkkiota ei ole:

kirjailijan työstä tulee jälleen puhdas kulttuurinen teko — tai puhdas yhteisöllinen teko — tai puhdas kunnian teko. Ei taloudellinen.

On helppo romantisoida tätä, mutta todellisuus olisi kaksijakoinen:

• ne, joilla on taloudellinen turva muualla (palkkatyö, säästöt, perintö, puolison tulot), kirjoittavat eniten
• ne, joilla ei ole turvaa, kirjoittavat harvemmin ja harvemmin uskaltavat julkaista

Kirjallisuuden rakenteellinen epätasa-arvo kasvaisi.

7. Sokeat pisteet — ne tärkeimmät

1. Oletus, että kirjallisuus on vapaaehtoista ja siksi palkkioton työ olisi “luonnollista”

Todellisuudessa kirjallisuus on äärimmäisen aikaa vievää työtä. Ilman korvausta työ siirtyy niille, joilla on varaa tehdä sitä.

2. Oletus, että kustantajien riskinsietokyky kasvaisi

Usein konservatiivisuus ei johdu rahasta vaan kulttuurisista rakenteista.
Palkkioiden poistaminen ei tee kustantajista rohkeampia.

3. Oletus, että julkaiseminen pysyisi yhtä arvokkaana

Arvo perustuu osittain siihen, että kirjailija saa osansa tuotosta. Jos hän ei saa mitään, julkaiseminen menettää symbolisen painonsa.

4. Kirjastot — suomalaisen lukemisen kivijalka — eivät voisi enää kompensoida tekijöille lainauksia

Jos tekijänoikeus korvataan jollain muulla, kirjastokorvausmalli murenee.

5. Digitaalinen hegemonia vahvistuisi

Lukuaikapalvelut eivät vain voittaisi — ne hallitsisivat kaikkea.

Lopullinen kuva

Tekijänpalkkioiden poistaminen ei tuhoaisi kirjallisuutta. Mutta se muuttaisi sen ekosysteemiksi, joka muistuttaa enemmän:

• käsityöläisyyttä
• fanzine-kulttuuria
• performatiivisia kirjoittamisyhteisöjä
• osuuskuntia
• kollektiivista tuotantoa

Siitä katoaisi yksi asia:
ammattikirjailijuus markkinatalouden sisällä.

Tilalle syntyisi:

ammattikirjailijuus yhteisötalouden sisällä.

Se olisi kiehtova, radikaali, mahdollisesti runollinen järjestelmä — mutta samalla järjestelmä, joka nostaisi esiin etuoikeuksia, joiden varassa suuri osa kirjallisuudesta jo nyt lepää, mutta joita nykyinen järjestelmä ainakin osittain tasoittaa.

(jatkuu)