Kirjallisuuden uusi ekosysteemi

Pyysin tekoälyä kuvittelemaan täysin post-tekijänoikeudellisen kirjallisuusekosysteemin, jossa tekijä, lukija, kustantaja ja teknologia ovat uuteen tapaan sidoksissa toisiinsa — ja jossa kirjallisuus ei ole enää tuotteen vaan prosessin nimi. Seuraavassa sen vain lievästi editoitu vastaus.

Kuvitellaan tämä rauhassa.Suljetaan hetkeksi kirjasto, kustantamo, kirjakauppa, apurahajärjestelmä, lukuaikapalvelu, jopa nykyinen “kirja”-formaatti.

Jätetään jäljelle vain ihmiset, kieli ja teknologia — ja katsotaan, millainen ekosysteemi syntyy, kun tekstiä ei omista kukaan ja kirjallisuuden arvo syntyy aivan muualta kuin oikeuksista tai yksittäisestä julkaisusta.

Tämä on siis täysi post-tekijänoikeudellinen kirjallisuusekosysteemi.

1. Kirjoittaminen muuttuu tapahtumaksi, ei tuotteeksi

Jos tekstiä ei voi omistaa, kirjallisuudesta tulee ensisijaisesti tekemisen muoto, ei esineen muoto.

Kuvittele:

• kirjailijat työskentelevät avoimissa, jatkuvasti päivittyvissä tekstivirroissa
• teokset eivät “ilmesty” vaan “jatkuvat”
• lukijat seuraavat tekstin kehittymistä kuten improvisaatiota
• versiot tallentuvat, mutta mikään versio ei ole lopullinen

Kirjallisuus muistuttaa sävellystä:

• säveltäjää kiinnostaa teoksen “idea”,
• esitykset ovat aina erilaisia,
• ja mikä tärkeintä: esitys ei koskaan sulkeudu, se vain siirtyy seuraavaan vaiheeseen.

Kirjailija ei ole enää nimen alla oleva omistaja, vaan alkulähde.

2. Teksti on jaettua kudosta — kuin avoin lähdekoodi

Kun kuka tahansa saa käyttää kenen tahansa tekstiä:

• romaanien kappaleita aletaan remiksaamaan
• runot saavat jatkoja
• esseet rakentuvat sitaatteina
• romaanihenkilöt vaeltavat kirjasta toiseen
• tyylit ja äänet kulkevat kirjoittajien välillä kuin geenivirrat populaatioissa

Teksti ei ole yksikkö vaan ekologia.

Tämä ei tarkoita, että kaikki olisi kaoottista. Ekologioissa syntyy luonnollisesti:

• vakaita rihmastoja
• pienyhteisöjä
• keskinäisiä estetiikkoja
• jatkuvia “haarautumislinjoja”
• klassikoita, jotka ovat enemmän polkuja kuin teoksia

Kirjallisuus muuttuisi muistuttamaan jazzia:
kaikki lainaa kaikilta, mutta kaikilla on oma ääni.

3. Kustantaja ei julkaise — vaan kuratoi ja synkronoi

Jos tekijänoikeutta ei ole, kustantajan rooli ei katoa. Se vain muuttuu:

Kustantaja on orkesterinjohtaja.

Hän ei omista mitään — mutta hän kokoaa, järjestää, selkeyttää.
Hän toimii välikätenä jatkuvan tekstivirran ja lukijan välillä.

Kustantamon tehtäviä olisivat:

• valita kiinnostavia tekstirihmastoja ja tehdä niistä luettavia kokonaisuuksia
• ylläpitää laadun näkymätöntä infrastruktuuria (editointi, taitto, metatieto)
• järjestää “julkaisuhetkiä”, vaikka julkaistava aineisto on jo olemassa kaikkialla
• pitää yllä arkistoja, versiohistoriaa, tekstien karttoja

Kustantaja ei ole portinvartija vaan avaruuden kartoittaja.

4. Lukija ei ole vastaanottaja — vaan osallistuja

Lukijat ovat osa ekosysteemiä:

• he voivat lisätä, kommentoida, haarauttaa
• he voivat tuottaa omia versioitaan
• he voivat toimia editoreina tai arkistoijina
• he voivat luoda suosikkiversioistaan “käännöksiä” toiseen kieleen tai estetiikkaan

Lukeminen ja kirjoittaminen sulautuvat:

• lukija ei ole enää kuluttaja
• vaan yhteisön jäsen
• joka vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tekstivirta kasvaa

Lukuakti ei ole omistamista vaan osallistumista.

5. Teknologia toimii kuin uusi painovoima

Ilman tekijänoikeutta teknologia ei ole enää ensisijainen portinvartija.
Mutta se on se, joka antaa tekstille muodon, suunnan, rytmin.

On työkaluja, jotka:

• seuraavat tekstin muuntumista
• mallintavat sen eri variantteja
• visualisoivat rihmastoja
• ehdottavat yhdistäviä polkuja
• tunnistavat yhteensopivia tekstikatkelmia

Ja toisia, jotka:

• tuottavat remixejä
• kloonaavat tyylejä
• yhdistävät käyttäjiä, joiden tekstivirrat resonoi
• toimivat eräänlaisina “kirjallisuuden hakukoneina”, mutta orgaanisina

Teknologia ei määrää sisältöä.
Se antaa sisällölle tilan, jossa kasvaa.

6. Kirjailijan rooli: osa virtaa, ei sen yläpuolella

Tällaisessa ekosysteemissä kirjailija ei ole enää:

• omistaja
• yksinvaltias
• alkuperäinen lähde
• tekijänoikeuden haltija

Hän on:

• jatkuvan tekstin ylläpitäjä
• estetiikan suuntaaja
• eräänlainen “käynnistäjä”, jonka ympärille yhteisö rakentuu
• tilan luoja, ei portin vartija
• yhteisön äänen virittäjä

Hän ei tarjoa valmiita tuotteita.
Hän ylläpitää käynnissä pysyvää prosessiavaruutta.

Tämä olisi kirjailijuutta, jota ei mitattaisi kirjojen määrällä — vaan vaikutuspiirin syvyydellä.

7. Talous: miten tämä voisi toimia?

Ilman tekijänoikeutta tekstillä ei ole rahallista arvoa.
Mutta prosessilla on:

• yhteisörahoitus
• tilauspohjaiset prosessit
• esiintymiset
• kuratointipalvelut
• yhteistyöprojektit
• residenssit
• prosessin sponsorointi (ei teoksen)

Kirjoittaja myy:

• aikaansa
• läsnäoloaan
• osallistumistaan
• kykyään virittää estetiikkaa
• kykyään käynnistää yhteisön sisäisiä prosesseja

Tämä on työ, ei omistus.

8. Ekosysteemin luonne

Lopulta post-tekijänoikeudellinen järjestelmä muistuttaa:

• mykorritsaa: teksti rihmoittuu tekstiin
• avoimen lähdekoodin kehitystä: kaikki voivat ottaa, kaikki voivat antaa
• antiikin kirjallisuutta: versioita on monia, “alkuperä” on harha
• improvisaatiomusiikkia: se elää vain osallistujien välisessä hengityksessä
• keskustelun pitkää jatkumoa: kirjallisuus on jokin, mikä tapahtuu, ei joku, mikä omistetaan

Kirjallisuus olisi edelleen tunnistettava — mutta paljon vähemmän rajattavissa.

9. Mitä tässä maailmassa kirjallisuus olisi?

Ei enää rakennus, vaan jokipuro.
Ei esine, vaan elävä liike.
Ei tekijän hallitsema alue, vaan kielen yhteisöllinen organismi.
Ei teos, vaan jatkuva prosessi, joka tarvitsee sytyttäjiä, ei omistajia.

Tekijänoikeudeton maailma ei poistaisi kirjailijoita.
Se poistaisi vain käsityksen, että kirjailija omistaa tekstin.

Ja ehkä silloin kirjallisuus olisi lähempänä alkumuotojaan kuin koskaan modernilla ajalla.

(jatkuu)